Kermainen kastike glögistä ja matkahaaveilua


Enhän malttanut postittamatta olla. Laitan kuin laitankin postia vielä tänä vuonna. Uhkailin edellisessä postissani, että se jää vuoden viimeiseksi. Vaan kuinkas kävikään!
Tästä sinulle Ässä-vinkkinä uudenvuoden aattoon hyvä kastike. Erinomainen paistille jos jonkin sorttiselle ja saat käytettyä glögin leftikset tai hyvän syyn avata glögipullon. Kastikkeeseen osa, loput lämmikkeeksi kokille. Minä käytin kastikkeeseen kuohuviiniglögiä. Sain sitä lahjaksi ja pullon pohjalle jäi sen verran, että kekkasin kastikkeeksi käyttää.

Paistina meillä oli peuraa. Maukkaan ja pehmeän paistin paistoinkin. Oikean kypsyysasteen saaminen on aina haaste, ja tokkuna se ettei paisti kuivu.
Paljon on ohjeisia, resepteisiä paisteille netissä. Enpä siksi tähän kirjaa. Keskitytään kastikkeeseen, ja toisekseen kastikkeeni sopii moneen paistiin; hirven, naudan, poron, peuran ja miksipä ei possun fileellekin.
Sellaista vaan tuumailen, että jos jonkun vinkin osaan antaa, niin se on se, että tärkeintä paistitouhuissa on lihalämpömittari. Tämä peuran paisti on kypsyydeltään 58-asteista ja kuvissa näyttää enemmän roseelta kuin todellisuudessa oli.



Kermainen glögikastike paistille Rouva Ässän tapaan 

2,5 dl glögiä tai kuohuviiniglögiä
2 dl kermaa
paistin paistoliemi
1-2 rkl riista- tai häränlihafondia ( syventämään makua)
tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä puristettuna
mustapippuria
1 rkl maizenaa
tilkka vettä, johon sekoitat maizenan
1-2 rkl hunajaa jos käytät kuohuviiniglögiä

Tee kastike pannulla, jolla ruskistit paistiin kauniin pinnan öljyvoiseoksessa. Laita timjamin oksia pannulle ja kaada mukaan glögi. Kaavi lastalla pannun pohjaa, kaikki maut talteen kastikkeeseen. Keittele glögistä alkoholia pois, lisää kerma kun glögistä jäljellä n.puolet ja pienennä hellan höökiä. Lisää valkosipuli, mustapippuria ja hiljalleen kaataen, koko ajan sekoittaen vesitilkka johon olet sekoittanut maizenan.
Anna kastikkeen hautua hiljalleen ja kun otat paistin uunista, kaada paistoliemi kastikkeeseen. Sekoita ja maista. Jos tarve, lisää ruokalusikallinen, kaksi, fondia ja taas sekoita ja maista. Jos kastike kaipaa makeutta, lisää sitä hunajalla. Glögeissä taitaa olla sokeria, joten maistele kastiketta ennen kuin hunajaa lisäät. Jos käytät kuohuviiniglögiä, silloin kastike kaipaa makeutta.
Poimi kokonaiset timjamin oksat kastikkeesta pois ja lisää pinnalle silputtua tuoretta timjamia.
Ripsaus mustapippuria ja tarjoile kastike paistin kanssa.



Istuimme joulupäivää Herra Ässän kanssa kiireettä ja maistelimme kuohuviiniäglögiä. Siitäpä se ajatus kastikkeeseen karkasi. Köökkiseen siirryimme. Samalla ajatus karkasi maailmalle. Jutustelimme matkoista. Pientä matkakuumetta ilmassa. Se tuntui meistä tavattoman kivalta. Pitkään on kuumetta odotettu ja vahvaa fiilistä seuraavasta kohteesta. Ajatuksia meillä on ollut. Tammikuun loppuun olimme jopa tässä varaamassa matkaa Ateenaan. Ihan täysin kun matkafiilistä emme tavoittaneet, emme painaneet enteriä. Matka jäi varaamatta.
Nyt fiilistelimme. Huhtikuinen reissumme Amerikkaan se vaan oli niin mahtava ja siitäpä jäi palo kokea lisää. Nauroimme että onkoos nyt niin ettemme enää osaa matkailla muualla kuin Amerikassa ja Espanjassa. Mutta kas, mikäs siinä! Nyt mietinnässä meillä itäinen rannikko, road trip siellä suunnilla. Päätimme että se olkoon seuraava reissu. Jos saamme säästettyä ja likoille hoitajan matka ajaksi. Tavoite asetettiin! New York-Miami - road trip.
Sovimme, että jos mutkia tulee, kekkaamme kyllä kohteen toisen. Sovimme myös että jos emme saa säästetyksi rahaa ja lomaa nyt, siirrämme ajatusta sitten. Ei tuonne kauas kannata kiireisellä ajatuksella lähteä.
Yritys hyvä kymmenen on tähän plääniin meillä. Puhelimme, että vuonna 2018 matkamme suuntaavat vain Espanjaan. Se tuntuu nyt hyvältä. Kaipaamme lepoa ja rentoa oloa, keräämme voimia ja siihen Espanja on meille paras paikka.

Vuonna 2019 meillä on 10-vuotishääpäiväkin. Sen ympärille reissua Amerikkaan suunnittelemme.
Tällaisin fiiliksin katselimme edellisen Amerikan reissumme kuvia, ja kupluttavan kivalla fiiliksellä nyt on alkamassa uusi vuosi 2018. Uudenvuoden aattona skoolaamme säästökampajallemme, varmaan kuohuviinillä. Säästösyistä samppanja jääköön Alkon hyllylle :-D





Kommentit

Instagram

Suositut tekstit