Balilainen kanaruukku - mausteinen ja nopea herkkuruoka


Hyvää, tavattoman hyvää ja onnellista alkanutta vuotta, toivottaa Rouva Ässä täältä balilaisten kanaruukkujen keskeltä. Kotilieden lämmössä.
Niin se mennä tömähti viime vuosi. Aluillaan ollaan taas uudessa vuodessa. Jota en vielä osaa kirjoittaa, numeroida. Päiväystä kirjatessa. Meinaa aina vaan se seiska tulla sujahtaa.
Hyvin mielin alkoi vuosi ja jatkuilee mallilla samalla. Postilootasta kolahti tänään tuorein Kotiliesi- lehti. Törönöö ja töttöröö; siellä olla törisee Rouva Ässäkin arkiruokaisen ohjeisensa ja kuvansa kera. Ihan onskunaponskuna täällä tohkeissani tohisen!

Lupauksia uuteen vuoteen en tehnyt. Tokihan mielessä haaveisia, joita toteutellaan tänä vuonna. Ainakin touhutaan touhuja joilla edesauttaa toteutuksia, jos nyt ei, sitten tulevassa. Eihän ne sinänsä ole lupauksia, mutta melkeinpäs on.
Ruokajutskia touhuilen, bloksuani kirjoittelen, mäyrinkäisneitien kanssa leikittelen ja lenkittelen, töissä pidän hyvän mielen ja Herra Ässää hellittelen. Matkahaaveisiin säästän. Siinä niitä sellaisia tärkeitä ajatuksia, joita lupaan toteuttaa, touhuilla.

Ruoka. Se on se mun juttu. Kokkailu ja keittiöelämä. Mennään siis sinne. Keittiöön. Köökkiseen. Tervetuloa seuraani!

Mieleni teki mausteista ruokaa.  Katselin meidän vanhoilta matkoilta kuvia. Me kun päästiin jo Herra Ässän kanssa matkahaaveissakin jumin jälkeen eteenpäin, oli taas kiva katsella kuveja ja makumuistoja muistella. Edellisessä postissani niistä kerroinkin; matkajumeista ja uusista haaveista.
Balilla kävin nyt ajatuksissa ja kuvia katselin. Sinne olisi ihana joskus vielä palata. Vuoden 2011 reissumme sinne teimme. Tavallansa se oli meidän häämatka, vaikkakin 2 vuotta olimme jo olleet silloin naimisissa.

Bali on kaunis ja ihana, värikäs ja maukas, ystävällinen ja aurinkoinen.

Kuva: Jani Samuli

Kuva: Jani Samuli

Kuva: Jani Samuli

 Kuva: Jani Samuli

Kuva: Jani Samuli

Kuva: Jani Samuli

Ja niin se Rouva Ässä touhusi kaupan kautta köökkiseensä. Balin makuja muistellen. Saatiin ainekset siinä tähän postiin <3




Balilaista kanaruukkua Rouva Ässän tapaan

1 valmiiksi grillattu kokonainen kana ( toki kanan voi valmistaa itsekin, valmis minusta vaivaton)
chiliä
1 valkosipuli
tuoretta inkivääriä
2 limeä
3 dl kanalientä
chilitahnaa
2 dl kookoskermaa
korianteria ( käytin basilikaa, koska meillä ei lähikaupassa ollut korianteria)

Revi ja pilko kana suikaleiksi. Leikkaa chili ohuiksi siivuiksi. Raasta limetin kuori.
Kuori valkosipuli ja pilko, tee sama temppu inkiväärille.

Paista tilkassa öljyssä pannulla valkosipulit, inkivääri ja kananpalat. Ruskista hetkinen ja sekoittele, varo ettei valkosipuli ruskistu liikaa. Lisää kanaliemi ja chilitahna. Purista limeteistä mehut mukaan. Hauduttele hetkinen ja lisää sitten kookoskerma. Kuumenna.
Maista, ja lisää tarpeen tullen inkivääriä. Lisää limetinkuoriraaste. Sekoita ja anna hautua hetkinen. Taas maistele, ja lisää suolaa jos tarpeen.

Mausta vielä chilillä ja basilikalla/ korianterilla ja limetin viipaleilla.


Tarjoa nuudelien ja paistetun jäävuorisalaatin kera.



Balilainen kanaruukkuni valmistuu nopeasti, mikä oli nytkin kiva. Oltiin näet mäyrinkäisneitojen kanssa pitkä lenkki jälleen. Juoksenneltiin flexihihnuskoisten kanssa ja hienosti hihnassakin mentiin. Melkein 2 tuntia saimme kulumaan. Väsyttihän sitten meitä kaikkia akkoja.
Pikkulikat ei kauaa seuranani jaksaneet kokkailla. Häipyivät paikalta. Sohvalle. Väsy painoi reippaita töppöjalkojani. Kiva oli kun sain nopeasti touhuttua kanaruukkuni, pääsin hetkeksi pikkulikkojen viereen sohvalle ennen kuin autotallin ovi kolahti sen merkiksi, että Herra Ässä tuli töistä kotiin. Kaikki akat oltiin iloisina vastassa, ruokakin valmiina. Ihana oli istahtaa pöytään ja jutella meidän kaikkien päivän tarinat. Minä toimitin likkojen tarinaa, tulkkina.

Illalla sitten tässä sohvaillaan, koko Ässä-perhe. Likoilla hetken leikit uusien lelujen kanssa. Vaan on kohta sama kohtalo näillä, kuin muutamilla muillakin pehmoisilla leluilla.



Mutta eikö ole hauskat nämä Star Wars- lelut. Herra Ässä fanina osti koirilleen :-)
Melkein teki mieli ostaa tuplana, hyllyyn laittaa toiset koristeiksi. Sen vaan tietää että Hilkka tykkää leluistaan aina niin lujaa, ettei ne oikein kestä mukana menossa. Tässä kuvassa jo näkee, että tuolla vihreällä ökkiäisellä jo reikä nutussa. Mustan ökkömökön nykytilanne alkaa olemaan jo varsin heikko. Kuvassa vielä kuosissa.


Tällaista matkaa taas touhuiltiin köökkisessä, haaveissa ja muistoissa maailmalla ja galakseissa. Rouva Ässän seurassa!

Kommentit

Instagram

Suositut tekstit