Tervetuloa Lontooseen! Rouva Ässän matkassa

Otahan hyvä asento penkissäsi. Nyt lähdetään retkelle Lontooseen. Niin kiehtovaan, värikkääseen ja ihanan sympaattiseen kaupunkiin! Tervetuloa matkaani!

Koitan lievittää näin matkakuumettani, muistelemalla reilun vuoden takaista reissuamme. Samalla ajattelin ottaa sinut mukaani, ja näyttää vähän Lontoota. Kuvin ja muutamin sanoin.
Pitelimme minilomaa elokuussa, vuosi sitten, ja lähdimme pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen Herra Ässän kanssa. Torstaista sunnuntaihin. Tarkoitus oli kuljeskella, vaellella kaupungilla ja nauttia losta ja ihanasta Lontoosta. Käveltiin paljon, piipahdeltiin pubeissa ja syötiin hyvin. Lontoo antoi sen mitä odotimme.

Jos joskus matkailet Lontoossa, laitanpa muutamia osoite- ja paikkavinkkejä tähän postiini. Aloituskuva, Union Jack - ovi löytyy Notting Hillistä, osoitteesta Ledbury Road 91.
Ja kun Notting Hillissä ollaan heti alkuunsa, muutamia kuvia sieltä lisää. Kuvat on otettu matkalla Portobello Roadille.

Lempparipaikkojani Lontoossa on Portobello Road, sen markkinat, kirppikset, antiikkiliikkeet, pubit ja ruokamarkkinat. Täällä saa kulumaan sujakkaan koko päivän!

En mitenkään ehtinyt, saati jaksanut kaikki kojuja kollailla, mutta aika monta ehdin. Ihania tavaroita, paljon kaikkea jännää, hauskaa ja hienoa. Janon sammutti ihanissa perinteisissä brittipubeissa.

Kiertelin paljon antiikkiliikkeitäkin, etsin lautasia, astioita. Kevyitä ja helppoja matkamuistoja. Hinnat oli niin pilvissä, että tyydyin etsimisen sijaan vain katselemaan. Ja kuvaamaan, nauttimaan tunnelmoisesta. Portobello Roadilla on niin oma tunnelmansa, fiiliksensä.

Ostin meille hedelmäkojusta illaksi hotellille muutamia hedelmiä iltapalaksi. Ihan pakko oli. Koska esillepanot oli niin hauskat! Yksinkertaisesti veikeä. Tekonurmea, muovikoreja ja hasukoja pahvilootia.

Lounastimme ruokamarkkinoilla,  Portobello Roadin toisessa päässä.

Me kävelimme paljon, ja ajelimme myös metrolla. Lontoossa metro on niin kätevä. Herra Ässä selvitti ennen reissua, että metrossa matkat pystyy maksamaan omalla Visa-kortilla. Sen kun näyttää metron portilla, tämmää vehkeeseen, kuitataan matka suoraan luottokortilta. Tämä oli mahtis selvitys, tosi helppo tapa reissata. Näin me reissattiin kortin kera, mutta maksua ei koskaan luottokortille kirjaantunut. Portit kyllä aukesi ja matkustettiin varsin mallikkaasti. Mutta koskaan ei Visan laskulla näitä metroreissuja näkynyt. Se on aika jänskä homma.

Tokihan matkustimme myös paikallisilla takseilla. Pari kertaa. Tämä on vähän surkea kuva, enhän minä lyhyenä rouvaskaisena saanut taksin katosta kuvaa. Jos vähän kuitenkin kuvasta hoksaa mitä kuvasin, ja vasemmalla näkyy rouvasta varjo, kun reppana koittaa kohottaa kameraa :-)

Ihan paras ja nopein ratkaisu lentokentältä keskustaan on Heathrow Express- juna.
Sillä me saapuessa köröteltiin keskustaan ja junasta Paddingtonin asemalla pois. Siellä suoritin yhden suunnitelmani, haaveeni. Ostin Karhuherra Paddingtonin pehmohahmon. Etsittiin myös Karhuherran patsaskin.

Kuva: Jani Samuli

Paddingtonin asemalta nappasimme taksin, hotellille. Joka oli ihan mahtavalla paikalla. Tower Bridgen kupeessa.
Tämä seuraava kuva Tower Bridgestä on otettu kännykällä, ekku iltana, matkalla syömään.
Tower Bridgen, sekä Parlamenttitalon luona huomasi tehostetut turvatoimet, betoniset esteet jalkakäytävillä ja aseistetut vartijat. Selkeästi muutenkin huomasi että valmiustilaa oli nostettu, esteitä ja vartijoita on enemmän.

Kaikkiaan näistä kuvistani näkee mainiosti miten vaihteleva keli Lontoossa oli viiden päivän aikana. Oli aurinkoa, sadetta, pilvistä, harmaata, kirkasta.

Kävelimme joen vartta pitkin, mainiosti hotellilta pääsimme suoraan retkillemme. Monta tuttua kohdetta poimimme Thamesin rantaa kävellen.

Justpas ehdimme vielä nähdä Big Benin ennen huputusta. Remppaan meni ja tellinkejä jo rakennettiin.

En ole varma kannattaako minun tätä tunnustaa, mutta nauratin Herra Ässää tahattomasti aika tavalla kun lähestyimme kaukaa tässä alapuolella kuvassa olevaa patsasta. Minä huudahdin Herra Ässälle, että "mitä, täällähän on toinenkin Karhuherra Paddingtonin patsas, tämä vaan isompi".
No niin, Winston Churcill hän kuitenkin. Ei Karhuherra.

Meillä oli ajatuksena tehdä lenkki kaupungilla ja hyvin se suunnitelma toteutui. Aika ajoin pysähtelimme virvikkeille. Johan taas jaksoi jatkaa matkaa.
Tykkään itse erityisen paljon tästä seuraavasta kuvasta. Hauska ja vähän erilainen kuvakulma St. Paulin katedraalille. Hihitytty kun moni bongasi saman kuvakulman nähtyään minut kuvaamassa.

Lontoo on niin hassu ja symppis, tavallaan myös ruma mutta silti kaunis. Vanhaa ja uutta rinnakkain. Tavallaan riitelee, mutta silti sopusoinnussa.

Aina koskettaa, kun maailmalla tehdään terroritekoja, ja tahdotaan pahaa. Ulkomailla ollessa se koskettaa erityisesti. Ollessamme Lontoossa, Barcelonassa oli La Ramblalla isku, auto ajoi väkijoukkoon tahallaan. Se kosketti, monia. Pubissakin kuulin keskustelun baaritiskillä, kun baarimikko ymmärsi palvelevansa espanjalaista pariskuntaa. Baarimikko otti osaa Espanjaa kohdanneeseen suruun, vaihtoivat sanan muutaman. Espanjalaiset muistivat heti myös Lontoon aiemmat tapahtumat. Jännä tunne. Kyynelkin tuli silmäkulmaan. Lämpimiä hymyjä ja toteamus että yhdessä tässä, yhteisen hyvän ja maailman puolesta.

Olen aiemmin jo kertonutkin olevani kova kuninkaallisfani. Siis retkemme vei kohti Buckinghamin palatsia. Matkalla sinne kuulimme helikopterin pörräävän ja laskeutuikin palatsille. Minä se innostuin ja sekosin aivan. Muistelen että olen tämän tarinan jo aiemminkin jossain postissani kertonut. Mutta kerrottakoon se nytkin. Olin harjoitellut kotona peilin edessä niiausta. Jos kohtaisin kuningattaren, osaisin olla, hienosti ja arvokkaasti. Sekoamistani lisäsi kun katu jonka viertä askelsimme, suljettiin autoilta ja näimme poliisisaattueen ja mustia autoja. Minä huusin Herra Ässälle, että hänen täytyy kuvata! Minä en pystyisi, koska minun täytyy niiata. Huusin ja juoksin kadunreunaan ja tunnustan että itkukin tirahti. Niiata niksautellen juoksin ja tein kunniaa. Yritin ehtiä kadunvarteen, jotta saisin hyvän paikan, ehtisin asettua ja tehdä kunniaa kuningattarelle. Vaan ei, ei ollut kuningatar tai kukaan muukaan kuninkaallinen. Rouva Pääministeri. Mikä pettymys! Ajeli hän saattueineen Downing Street kymppiin. Takapihalle.

Sielläpä sitten pettymystä nieleskelin ja kohti kuningattaren kaupunkikotia kuljimme. Tiesittekö muuten että vanhan tradition mukaan kaikki Brittein saarten joutsenet, delfiinit ja valaat kuuluvat kuningattarelle. Muutaman hänen majesteettiinsa joutsenen näinkin hänen majesteettiinsa tiluksilla.

Tässäpä kohtaa oli varsin paikallaan etsiä pubi, josta saisi kohtuullisen kivaa ruokaa ja juomaa.
Niinpä me lähdimme tallailemaan ja ihastelemaan Lontoon katuja ja löysimmekin etsimämme.

Minua huvitti suuresti erään pubin terassilla ollut kyltti.

Ennen reissuamme katselin Lontoosta tarinaa netistä. Löysinkin vinkin värikkäästä ja hauskan oloisesta, veikeästä paikasta. Sinne matkasimme  ja kaikkiaan oli matkan varrella niin paljon hauskaa, kuvattavaa ja nähtävää.

Ja lopulta päädyimme Neal`s Yardille, joka on Govent Gardenissa. Alue jonne pitää mennä toistekin, ajan kanssa. Ihania pubeja, kivoja kävelykatuja ja niin paljon nähtävää. Ihania tiilitalo, ravintoloita, kosmetiikkakauppoja. Rähjäisen siisti jos niin voi sanoa. Ihana tunnelma.

Osa haaveilluista paikoista jäi näkemättä. Lontoo on niin iso ja niin paljon kaikkea, että jotain oli pakko jättää.
Piccadilly Circuksella ja Trafalgar Squarella emme kovinkaan kauaa viihtyneet, kuuluisa mainostaulukin paketissa. Siitäpä sivuten kohti Sohoa.
Muutaman kuvaustuokion kautta.

Liian vähän aikaa oli kuljeskella Sohossa. Sen tunnelma kujineen, ravintoloineen, ihmispaljouksineen ja pubeineen. Olisin voinut luuhailla siellä vaikka kuinka kauan. Lounastimme ja istuskelimme, katselimme ihmisiä. Carnaby Street, siitä annan vinkin, sitä katua kohti ja olet kivalla alueella. Kivoja kävelykatuja, kauppoja ja kaikkea hauskaa.

Viimeisenä päivänä metroilimme katsomaan Hercule Poirotin Lontoon kotia
"Whitehaven Mansionia".
Se oli sellainen hauska kekkaus. Yhtäkkiä tuli fiilis, että löytyiskö netistä osoite. Ja löytyihän se.
Talon oikea nimi on Florin Court, ja osoite 6-9 Carterhouse Square, Lontoo.
Lähin metropysäkki on Barbican Station.

Talo oli justiinsa sellainen kuin kuviteltiin, pihapiiri pienempi, mutta muuten just se Herculen kotitalo.

Lontoo on yksi niistä maailman kaupungeista, joka tuntuu silti kotoisalta, vaikka on valtavan iso.  Lontoossa on kiva tunnelma, just se ilmapiiri joka vetää puoleensa ja jota ei ehkä edes osaa selittää.
Kun taas siellä kävimme, ekaa kertaa muuten yhdessä, mietimme, miksei käydä useammin. Lennot eivät maksaneet nytkään paljoa, hotellinkin saimme sopuhintaan. Shoppailuihmisiä kun ei olla, ainoa kuluerä oli ruoka. Josta maksaa mielellään, minulle on niin mukavaa reissuissa, kun saan vaan käbellä valmiiseen pöytään. Joskus hauska taukoilla kokkauspuuhista. Herra Ässä on työreissuilla käynyt Lontoossa  monta kertaa ja tykkää kaupungista. Minä olen turistina käynyt ja tykkään myöskin kovasti.
Ihana oli taas köpsötellä, ihastella ja nauttia. Ajatuksena on että joskus taas, joskus taas kuvaillaan kimpassa, ja tossuttelen Lontoon katuja. Herra Ässän kanssa.

Kuva: Jani Samuli