Kuvia ja tunnelmia Havaijilta

Pitkästä aikaa... Tervetuloa seuraani <3
On tosi pitkä tovi vierähtänyt edellisestä postista. Rouva Ässä on lomaillut. Mutta nyt takaisin bloksutouhussa.
Nappaan sinut mukaani Havaijille! Piipahdetaan me pienesti myös San Franciscossa. Joten istahda aloilles ja tule mukaan!
Tässä postissa on paljon kuvia!

Lomailimme ja reissailimme 3 viikkoa joulukuussa Amerikassa.
Kun tämä reissu varattiin, tuntui taas niin kutkuttavalta ja jännältä. Toteutumassa oli yksi haave. Olimme puhelleet ja haaveilleet matkasta Havaijille kauan Herra Ässän kanssa. Ja ihanaa sekin, että matkan alkuun kuului paluu San Franciscoon. Viime vuonna siellä vierailimme. Kaupunki hurmasi meidän täysin ja nousi ihan ykkössuosikiksi. Niin ihanaa oli päästä sinne taas näin pian uudelleen.
Meillä oli hotelli ihan keskustassa. San Franciscossa on helppo liikkua julkisilla ja sen keskustan ottaa kävellenkin kyllä helposti haltuunsa. En keskity nyt kuitenkaan San Franciscoon, jottei postini kuvamäärä paisu enempää mitä se tulee paisumaan.

Ja enhän olisi ruokaa rakastava bloggaaja, jos en aloita tarinointiani ruuasta.
San Franciscossa lomaileminen, kuten myös Havaijilla, on kallista. Ruokaan saa uppoamaan sievoisen summan .
Ruokaa löytyy joka lähtöön ja aamiaistakin on tarjolla 24/7. Milloin tahansa kun nälkä yllättää, hyvää ruokaa löytyy takuulla ja on mistä valita.
Syöminen vei meillä ison osan budjetista.
Aamiainen jo vei n. 40-70 euroa/ päivä. Kävimme erilaisissa aamiaispaikoissa. Varsin amerikkalaista, varsin amerikkalaista! Listalta sai mitä halusi, ja palvelu pelasi. Todellakin, saimme aina niin ystävällistä palvelua, ja kohteliaisuudet ovat luontevia. Lasi ei ole koskaan tyhjä. Aina tulee tarjoilija ja varmistaa tarvitsemmeko jotain.

Minun suosikkiaamiainen on pihvi ja paistetut kananmunat. Erilaisia variaatioita söin useita, ja koskaan en huonoa saanut. Ilahduin myös suuresti, että hashbrowneissa ei ollut sipulia! Niinpä söin minäkin perunaa, lomalla kun oltiin.

Nappasin kuvat yhden illan aterioistamme. Olimme ihan tavallisessa irkkupubissa ja illastimme.
Minulla kanaa ja perunamuusia, Herra Ässälla lammaspataa. Kaksi viiniä, kaksi olutta. Tippeineen yhteensä 130 euroa. Ruoka oli hyvää ja nälkä lähti. Koen kuitenkin aika hintavaksi, mutta sitä se on, hintataso noilla suunnilla.

Ruoka, syöminen ja ruuanlaitto kun ovat lähellä sydäntäni, pääsääntöisesti ihana on reissuissa saada istua valmiiseen pöytään. Syödä muiden kokkailuja. Maistella erilaisia ruokia, käydä erilaisissa paikoissa. Inspiroitua. Havaiji antoi taas uusia, omia ideoita ja reseptikokeilumietteitä. Jalostan varmasti myös muutamia reseptejä, ja ruokajuttuja, joita bongasin. Havaijin ruokahommelit näkyy myös blogissani tulevassa.

Meistä on hauska matkoilla joskus aina "olla retkellä". Se on tullut tavaksi. Tärkeä osa reissuja. Vaikka ihanaa on saada kävellä valmiiseen pöytään, alkaa ravintoloissa syöminen, ainakin näin kolmen viikon matkoilla, jossain kohtaa oikeasti vähän tökkiä. Tätä ehkäisemme "retkillä", eli haemme noutoruokaa ja pullon viiniä hotellihuoneeseen. Seuraavana iltana on sitten taas kiva mennä ulos syömään. Ja kukkarollekin ystävällisempää retkeillä välillä.

Saavuimme Honoluluun illalla. Tavarat hotellille ja ruokaa etsimään. Meidän hotelli oli Waikiki Beachillä, jossa isot hotellit ovat rannalla sievässä rivissä. Hintataso on kovempi Waikiki Beachillä kuin esim. Honolulun keskustassa eli Downtownissa tai Chinatownissa. Vaikka kaikkiaan Havaijilla on kallista, on Waikiki Beachillä kalliimpaa. Ensimmäisenä iltana päädyimme suhteellisen lähelle hotelliamme, tyylikkääseen kiinalaisravintolaan. Söin nautaa, Herra Ässä possua. Joimme pari olutta ja viiniä; hinta tippeineen yhteensä 120 euroa.

Päivänä toisena kävimme syömässä Chinatownissa, ja nyt kyseessä oli just sellainen "peisikki" kiinalainen jota pyöritti kiinalainen perhe. Ravintola on vähän rähjä, siisti toki, mutta rähjä. Alkoholia ei myyty.
Minä söin nautaa ja Herra Ässä kanaa. Ruokailu maksoi 45 euroa. Kiinalaiseksi kallista.

Palvelu oli täälläkin tavattoman ystävällistä ja miellyttävää. Tykkäsimme paljon ja ruoka oli niin hyvää. Herra Ässä pyysi lupaa kuvata keittiössä, ja minäkin piipahdin keittiön ovella nappasemassa kuvan.

Honolulu on yksi niistä harvoista kaupungeista maailmassa jonka keskustassa on hieno ja iso biitsi. Waikiki Beach on kyllä kaunis ja veikeä. Pieni horjahdus pääkadulta ja olet Tyynenmeren rannalla.

Waikiki Beach on turistien kansoittama, mutta silti omalla tavallaan tosi viehättävä ja myös värikäs. Pääkatua reunustavat valtavat hotellit, ostoskeskukset ja merkkiliikkeiden kavalkadi; Fendi, Hermès, Bottega Veneta, Louis Vuitton jne jne jne.... Näissäkin liikkeissä hinnat ovat korkeamammat kuin esim.Euroopassa.
Juttelimme paikallisen hattukauppiaan kanssa paljon. Kävimme liikkeessään muutamasti. Ostin 2 uutta hattua ja Herra Ässä osti Panama-hatu. Kauppias kertoi, että Waikiki Beach pyörii pitkälti varakkaiden japanilaisten, kiinalaisten ja etelä-korealaisten rahoilla. Hyvin paljon aasialaisia turisteja olikin, ja Oahulla, kuten kaikkiaan Havaijilla asuu paljon japanilaisia.

Ensimmäiset päivät Honolulussa kuluikin kaupunkia ihastellessa. Käveltiin pitkin ja poikin. Nautittiin auringosta ja lämmöstä, ilmapiiristä. Ajelimme turisteina hauskoilla trollikkakärryillä ja näimme kaupunkia hauskalla tavalla enemmän.

On vaan niin mukavaa olla sellaisessa joukossa, jossa kaikki ovat ystävällisiä, juttelevat ja kysyvät "mitä kuuluu". Jutun juoni on se, että sinut huomioidaan. Sinua tervehditään, sinulle hymyillään. Se on amerikkalaista, ja siitä ilmapiiristä ja asenteesta pidän. Sinua kehutaan, kannustetaan ja jos joku menestyy, pärjää ja saavuttaa jotain, siitä ollaan vilpittömän onnellisia. Toisen puolesta. Jokainen on oman onnensa seppä. Se korostuu Amerikassa. Tokihan varjopuoliakin näkyy. Katukuvassakin. Hyvin vahvasti. Amerikassa ei ole sellaista yhteiskunnan tukea jota esim.meillä Suomessa, ja tavallaan se saa myös ehkä yrittämään enemmän. Mutta jos et onnistu, olet omillasi. Hyväntekeväisyyttä harrastetaan paljon ja kun niitä varjopuoliakin tosiaan näkee, huomaa itsekin antavansa lahjoituksen, jos toisen.
Minulla hajosi matkalla kamera. Ostin uuden ja Best Buyn kassalla, kortilla maksaessani, kone kysyi haluanko antaa lastensairaalalle lahjoituksen. Halusin. Myyjän sydämellinen kiitos, "rouva, kiitos lahjoituksestasi", lämmitti mieltä pitkään.
Kävimme katselemassa Honolulun kaupungintalolla joulun valoja ja koristeita. Siellä oli mahdollisuus ostaa lahjoja heille, joilla ei ole siihen varaa. Tein lahjoituksen. Mahdollistin joidenkin lasten jouluilon antamalla lelulahjoja.

Istahdimme välillä kaupungilla kulkiessa terasseille. On pakko kehua. Aina kun pyysin ruokani esim.ilman sipulia, sen sain. Ja ilman minkäänlaista "kritiikkiä". Tästä asenteesta ja tyylistä minä niin tykkään! Erityisruokavaliosta ei tehdä numeroa, ei koskaan tullut fiilis, että olisin ollut hankala asiakas joka vaan huvikseen välttelee vehnää.
Erilaisia ravintoloita jos jonkinlaisia oli, ja me kävimme monenlaisissa, erilaisissa. Japanilaisessa ravintolassa söimme päivänä eräänä näksypaloina kanaa. Mahdottoman hyvää! Ja kallista :-)

Kun sitten alkoi tuntua, että liikkeelle olisi kiva päästä, nähdä enemmän; vuokrasimme auton. Tietysti avoauton; Mustangin.

Havaijiin kuuluu kaikkiaan 8 saarta. Saariryhmän pääkaupunki on Honolulu, joka oli lomamme pääkohde, sijaitsee Oahun saarella. Ennen matkaa jätimme avoimeksi, mahdollisuudeksi, saarihyppelyn. Selvittelimme Honolulussa hyppelyyn mahdollisuuksia. Lauttayhteydet saarten välillä on,lopetettu valaiden suojelemiseksi, joten vaihtoehtona oli lentäminen. Paikalliset itsekin kauhistelivat lentojen hintoja. Halvimmillaan lennon sai n. 150 eurolla. Eräskin nainen kertoi että he miettivät miten tekevät jouluna. Osa lapsistaan asui Mauin saarella. Lentoihin menisi heiltä useita tuhansia, jos he kokoontuisivat jouluna yhteen.
Me päätimme jättää muut saaret väliin, mutta kipinä syttyi, jos joskus, jos joskus.... :-)

Niinpä me ajelimme ja reissailimme Oahun saarella. Saari on pieni ja koska osa saaresta on sotilasaluetta (iso osa), ei joka paikkaan edes pääse. Mehän eksyimme kerran ja ajelimme Pearl Harborin sotilastukikohtaan ihan tyylillä. Passeja näyttämällä ja ystävällisesti u-käännösmahdollisuutta kysymällä siitä selvittiin kyllä. Tässäkin tilanteessa meitä kohdeltiin niin ystävällisesti ja hienosti, ymmärsivät tolleroturisteja.
Tokihan me kävimme Pearl Harborissa, siellä turistipuolellakin. Vaikuttava paikkahan se on. Todella vaikuttava ja arvokas. Meidän vierailu osui aikalailla yksiin Pearl Harborin iskun merkkipäivän kanssa, joka on 7.12.
Laitoin Pearl Harborista kuvia Instagramiin ja ne kuvat olivat kaikkein suosituimmat kuvani reissusta. Amerikkalaisten isänmaallisuus on niin voimakasta, ja se myös kuului ja näkyi Pearl Harborissa. Hieno päivä ja olen iloinen, että Pearl Harborissa olen käynyt.

Tässä alla kaksi kuvaa Pear Harborista. ilmaiskussa uponneen USS Arizona-laivan päälle tehty muistomerkki, sekä yksi vastaavista sotalaivoista, joita Amerikka menetti Pearl Harborin iskussa, USS Missouri. Tämä laivan kannella on tehty sotahistoriaa, toisessa maailmansodassa.  Japani ilmoitti antautumisesta, ja asiakirjat allekirjoitettiin tämän laivan kannella 1945.

Kuulimme että North Shorella, saaren pohjoispuolella olisi kymmenmetrisiä aaltoja. Sinnehän me ajelimme. Olihan ne. Aivan hurjia ja mahtavia. Aallot. Kuviin en saanut meren voimaa ja valtavia aaltoja vangittua. Oli kuitenkin niin maagista seistä penkereellä ja katsella kovasti pauhannutta merta. Rohkeat surffarit siellä lautaili ja odotti sitä huippuaaltoa.
Herra Ässä otti videoita ja lennätti myös dronea, joka kuvasi. Hän rekisteröi laitteensa Amerikan rekisteriin ja kun olimme lennättämään menossa, hän myös kysyi poliisilta saahan kyseisessä puistossa lennättää dronea. Sekin oli niin tavattoman kiva tilanne. Poliisi oli ystävällinen, kiitti ilmoituksesta, jutusteli kaikenlaista ja teki paikallisen nyrkkitervehdyksen ja toivotti meidät tervetulleiksi Havaijille. Minä hymyilin pitkään tämän kohtaamisen jälkeen.
Herra Ässä ei kovastikaan kopterikuvaa saanut, kova tuuli esti droneilua.

Pysähtelimme ihastelemaan näköaloja ja aivan tavattoman upean väristä merta. Maisemat ovat niin upeat, se vihreys ja vehreys ja jylhyys. Yksinkertaisesti niin hienoa maisemaa, että sitä voisi vaan tuijottaa ja tuijottaa. Ja turkoosi meri <3
Vielä kun ajattelin miten kaukana kaikesta tuolla rannalla seisoessa olin, keskellä Tyyntä valtamerta, tuli aikamoiset fiilikset!
Näillä valkoisilla rannoilla, sinisen taivaan alla, turkoosin meren äärellä, viihdyin. Teimme rannoille useita retkiä. Toinen toistaan upeampia paikkoja. Huokailusta ei meinannut tulla millään loppua.

Iltaisin ajoimme aina takaisin Honoluluun. Autoilumme sujui jälleen niin mallillaan, Herra Ässä on tavattoman taitava ja hyvä kuljettaja. Ja jälleen valpas kuski oli. Tällä reissulla moottoritiellä oli "vain" jääkaappi ja kylmälaukku. Kyllä vaan. Joltain oli kyydistä pudonnut 7-kaistaisen moottoritien keskikaistalle jääkaappi ja veikkaan että samalta kaverilta myös myöhemmin tiellä ollut kylmälaukku.
Los Angelesissa moottoritiellä eteemme tuli jätesäkillinen vaatteita, sohva sekä nojatuoli. Nyt kohtasimme siis vain jääkaapin ja kylmälaukun. Melkoisen vaarallista. Kovat nopeudet, leveät, monikaistaiset moottoritiet, ja joiltain tippuu huonosti kiinnitettyinä kyydistä melkoista vahinkoa aiheuttavia tavaroita....!

Meillä oli auto vuokralla kaikkiaan 5 päivää. Tykkäsin niin paljon ajella. Kun turkoosia pilkahti, auto parkkiin ja biitsille.

Ihania ja viehättäviä merenrantahuviloita, kauniita taloja, värikkäitä koteja ja hauskoja postilaatikoita.    Taloista oli vaikea saada kivoja kuvia, mutta postilaatikoista se onnistui kyllä!

Pysähtelimme aina kun siltä tuntui ja kun näimme ruoka-autoja, katkarapukasvattamoilla, pysähdyimme lounastamaan. Olimme saaneet vinkin, että nämä autot ovat maanmainio ruokapaikka. Meille kerrottiin, että koskaan ette parempaa ja maistuvampaa, tuoreempaa katkarapua ole saaneet. Herra Ässä vahvisti tämän väittämän todeksi.

Vierailimme myös valtavilla Dolen ananasplantaaseilla.

Nytpä tiedän missä ja miten ananas kasvaa!

Ja miten sitä oikeaoppisesti leikataan.

Oli hyvä ratkaisu ensin pörriä Honolulussa kävellen, makustella paikkaa ja elää kaupunkielämää. Ja viettää aikaa myös hotellin puulilla. Tosin puulielämää vietimme vähemmän mitä ajattelimme. Ja niinhän meillä nyt onkin sitten heti haave pian uuteen matkaan, puulilöhölomaan :-D

Alkuloma elettiin tosiaan autotonna.  Jos tarve tuli päästä keskustasta kauemmas, oli aimmin jo mainitsemani trollikkakärrit kiva vaihtis. Ja myös Uber-taksit. Ajelimme niillä parikin kertaa. Mahdottoman helppo tapa, ja turvallinen. Tykkäsimme!
Vasta kun alkoi tuntumaan, että nytpä tahdomme nähdä enemmän, ajella itse ja kierrellä saarella, vuokrasimme auton aina päiväksi tai kahdeksi kerrallaan. Vuokraamo oli muutaman sadan metrin päässä hotellistamme.

Haaveilin että näen perinteistä hulatanssia ja muutenkin olisi mahdollisuus nähdä vanhaa havaijiaista asutusta, ja kaikkiaan niille mielikuville katetta, joita Havaijista on. Petyin, kun näitä nähdäkseen olisi pitänyt maksaa, ja isosti. Oahulla on Polynesialainen kulttuurikeskus, sellainen paikka, jossa näihin asioihin voisi vihkiytyä. Halvimmillaan se olisi maksanut meiltä kahdelta 400 euroa. Jätimme keskuksen väliin ja käytimme tuon rahan autovuokraan mielummin.

Loman loppuhuipennukseksi suunnittelimme helikopterilentoa Oahun yllä. Se oli minulle iso asia. Mietin lentoa kauan, yli puoli vuotta. Voitin pelkoni, ja varasimme lennon. Olin niin ylpeä itsestäni. Minua pelotti, en ollut koskaan ollut helikopterissa, ja ajatus pienesti kopterista korkealla tuntui hurjalta. Halusin kuitenkin nähdä kauniin ja upean Oahun ilmasta, saada kuvia perspektiivistä joka on minulta suunnatonta rohkeutta vaativa. Ja niin me lähdimme kopterin kyydillä. Kovasti reissua odotin. Oahulla on kuvattu mm.Jurassic Park- elokuva, eli maisemaa ja nähtävää, upeita paikkoja joita ei maan tasalta edes näe niin hyvin, riittää. Niitä halusin ilmasta käsin nähdä.
Tämän seuraavan kuvan on ottanut jännittynyt ja innostunut henkilö, kuvassa tuo vasemman puoleinen varjo.

Vaan kopterin kyydissä sitten vietinkin niin kamalan tunnin etten hetkeen toista muista. En muista koska olisin pelännyt yhtä paljon. Pilottimme ilmoitti noustessamme lentokentältä kohti korkeuksia, että tuuli on kovaa ja sen vuoksi kyydistä tulee kovin pomppuisa ja heiluva.
Olin harmissani ja kauhuissani kuullessani asiasta vasta siinä kohtaa. Taistelin etten itkenyt ja pyytänyt takaisin alas. Lento oli kallis. Tiesin Herra Ässän nauttivan ja en halunnut pilata hänen elämystään. Tiesin että Herra Ässä näki pelkoni. Hän otti kädestäni kiinni, laittoi käden kädelleni, ja se kyllä rauhoittikin. En voinut katsoa Herra Ässää, koska tiesin että olisin alkanut itkeä, niinpä puristin hänen kättään ja päätin olla reipas, ja rohkea. Vaikka olin koko ajan aivan varma, että kopteri putoaa. Voin kertoa, että se ei ole miellyttävä tunne. Kun pieni kopu puski kovaan vastatuuleen, heiluen ja keinuen, ja alla korkea pudotus mereen, ei naurattanut. Herra Ässä ei pelännyt. Sanoi kyllä että ei kyyti miellyttävä ollut. Kova tuuli teki valokuvaamisen mahdottomaksi. Herra Ässä kuvasi, ja otti videoitakin, mutta kopterin heilunta ja keinunta haittasi niin paljon ettei kuvia voi julkaista, videoita ei voi käyttää.
En koskaan enää mene helikopteriin. Mikä on harmi, sillä luulen että tasaisemmalla kyydillä tykkäisin. Nyt meille vain sattui niin paha keli, todella kova tuuli, joka teki tästä keikasta minulle kamalan.
En nähnyt lainkaan maisemia, puristin rystyset valkeina etummaisen istuimen selkänojaa (kopteri oli 4-paikkainen) ja tuijotin vain horisonttiin, ellen pitänyt silmiä käännöksissä kiinni.
Yhden valokuvan nappasin. Jossain kohtaa päätin että yksi kuva on pakko uskaltaa ottaa, ja istuimesta kättä sen verran irrottaa.
Se kuva on tässä.

Olisin toivonut toisenlaisia hyvästejä Havaijille, mutta sellainen se kopterikeikka nyt oli, ja pitää ajatella kokemuksena sekin.

Kaikkiaan Havaijista jäi valtavan hyvä mieli, ja ihania muistoja. Meillä oli Havaijilla ihanaa.
Lensimme Honolulusta vielä kahdeksi päiväksi San Franciscoon, aloitimme kotiinpaluun kevyellä laskulla. San Franciscossa kävelimme Golden Gate-sillan päästä päähän.

Jälleen yksi itseni voittaminen, pelkoni voittaminen. Pelkäsin, mutta myös nautin. Herra Ässä kertoi myöhemmin että sillan tuulivara, se minkä verran silta voi tuulessa heilua, kestää, on 8 metriä. Tätä en olisi halunnut ennen sillalle menoa kuullakaan. Sillalla meinaan heilui ja keinui, muttei se ollut mitään kopterin kyytiin verrattuna.

Minä nautin kävellessäni rakkaani kanssa käsikkäin yhdessä lempparikaupungeistani, kauniilla, ylväällä ja upealla punaisella sillalla.  Takana meillä oli jälleen kokonaisuutena niin kiva ja hieno matka.

Kun lähdimme Golden Gatelta takaisin kohti keskustaa, hyppäsimme paikallisbussiin. Kuski kysyi hyväntuulisesti kuulumisia ja rahasti meidät. Kyydistä noustessa, kiitimme kyydistä, ja minä toivotin kuskille hyvää joulua. Päätin, että kun bussi lähtee pysäkiltä, ja ajaa ohitse, minä vielä vilkutan kuskille. Käännyin ja samassa hymyilin niin iloisena, sillä kuski heilutti minulle! Vastasin hänelle iloisena. Samat oli meillä aikeet. Miten paljon ystävällisyydellä ja vilkutuksella saakaan aikaan. Rohkenisin melkein väittää, että tuolla asenteella voi muuttaa maailmaa <3