Haudutettu olut-peurapata

Mukavaa lauantaita!
Tässäpä postia melko uunituoreeltaan, eilisen tunnelmia.
Eilen syötiin meillä peurapataa. Maku korvaa ulkonäön puutteet tässä haudutetussa peurapadassa, jossa peuran lapa on saanut muhistella kauan oluessa. Juurekset karamellisoitui ihanasti hunajan avulla, ja tumma olut yksinkertaisesta antaa niin ihanan paahteisen ja pehmeän maun, että se vie kielen. Enkä valita valmistamisen helppoudestakaan. Kun aikaa oli, niin pata valmistui itsekseen uunissa. Syksy on ihanaa aikaa tehdä ihania ja helppoja pataruokia, koska riistaa on saatavilla hyvin. Ja en ole koskaan epäonnistunut riistan kanssa, kun se saa hauduskella padassa kauan. Kauan.

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä postista. Kuukausi taitaa edellisestä kerrasta olla, kun kirjoittelin, postittelin.
On kovasti väsymystä ilmassa. Tässä on paljon kaikenlaista sellaista energiaa vievää. Oikeastaan tämä koko vuosi on ollut aikamoista takkuamista. Olen koittanut löytää kaikesta mahdollisesta hyvää mieltä, puristaa kaikki rippeetkin. Vajetta on varastoissani energian suhteen, joten olen rennolla otteella touhuillut. Siinä väsyneenä sitten väkisin jää bloksuttelu, kokkailu, mikä on tylsää ja harmi. Koska tämähän se on se juttu joka mulle tuo hyvää mieltä, hyvää fiilistä. Keittiössä minä viihdyn. Maailmastani rentouttavinta puuhaa, mieleisintä puuhaa se vaan on, Kapsahdella kauhaan, siinä ohessa kapsahdella Herra Ässän kaulaan ja kokkailla. Kimpassa <3.
Eilen pitkästä aikaa ihana oli kokkailla, pata muhistelemaan laitella, kattaa kauniisti pöytä ja sytytellä kynttilöitä. Ja syödä kiireettä rauhassa.
Ja sitten tämä jälkitouhu. Tämäkin niin kivaa. Kun nappasin kuvat, niin ajattelin että kyllä vaan postitan nämä kuvat. Vaikka emmin kuvaanko ollenkaan, koska eihän tuo pata kuvauksellinen ole. Jonkinmoista kuvaa siitä kuitenkin piparjuuren ja basilikan avulla tuli, unohtamatta upeaa tarjoilulautasta. Timjami olisi oivallinen kaunistaja myös, maultaankin ihana, mutta unohdin sitä ostaa. Korvasin basilikalla. Kelpo kaunistaja sekin.
Että josko se tästä, positiivinen kun olen, josko se ensi vuosi kääntäisi taas takkuamisen pois ja väskät väistyisi.
Jotta en minä ole sinua unohtanut, postittelen vaan harvemmin. Treffaillaan nyt vähän harvakseltaan, mutta mennään näillä, ja hyvänmielenmoodia pidellään. Eiks vaan!
Kiitos kun olet seuraassani <3

Haudutettu olut-peurapata ( 4:lle ruokailijalle)

n. 1kg peuran lapaa tai muuta luullista lihaa
300g palsternakkaa
300g porkkanoita
2 yksikyntistävalkosipulia
1 sipuli
1/2 dl olliviöljyä ( huom.ei neitsytoliiviöljyä)
1/2 dl hunajaa
1 tl suolaa

3 dl valmista lihalientä
3 dl tummaa olutta
3 laakerinlehteä

raastettua piparjuurta
tuoretta timjamia

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen kuin laitat padan uuniin.
Laita uuni lämpenemään 225.
Kuori palsternakat, porkkanat, sipulit ja leikkaa ne paloiksi.
Paloittele liha ja säästä luu.
Laita lihat ja luu sekä juurekset pataan tai vuokaan, lisää joukkoon oliiviöljy, suola ja hunaja. Sekoittele.
Paahda 225-asteisessa uunissa n. puoli tuntia. Laske sitten uunin lämpötilaa 175 asteeseen.
Lisää lihaliemi, olut ja laakerinlehdet.
Hauduta n.1,5h. Tarkista ettei pata kuivu, lisää tarvittaessa lihalientä.
Ota pata pois uunista, poista luu.
Lisää suolaa pataan, jos tarve.
Nosta pata tarjolle, ja raasta päälle tuoretta piparjuurta, ripottele päälle tuoretta timjamia.
Syömään!

Meillä syötiin peurapadan kanssa riisiä. Herra Ässä joi olutta, ja minä heitin jäähyväiset valkoviinikaudelle. Joka oikeasti on höpöhöpöä, mutta kuulosti vaan niin kivalta ja sain tekosyyn juoda löytyneen valkkarin pois... :-)
Hyvä ruoka, paras seura, höpöhöpöä ja hyvä mieli <3
Sellainen oli Rouva Ässän perjantai.

Meillä oli viime viikonloppuna ihanat ystävämme Minna ja Markku yökylässä. Mukana heillä kaksi ihanaa koiruliaan, Hippa ja Mini. Joista jälkimmäisen tapasimme ensi kertaa, 12-viikkoinen pikkuinen mäyrinkäinen. Aivan ihana tapaus.
Likat tulee hyvin toimeen Hipan kanssa, ja Mininkin kanssa meni kivasti. Nukkuivat kaikki 4 kimpassa likkojen sängyssäkin yönsä.
Sunnuntaina alkoi kyllä Hilkalla Minin touhut ottaa hiukan hermoon ja hän ilmaisi asiaa aika ajoin. Hienosti kuitenkin, että hermot meni vasta sunnuntaina. Olihan se Mini ihana vilkastus meinaan ja vallan leikkisä. Mutta kuulkaa, kyllä vaan minä kaikkiaan tuosta viikonlopusta sain energiaa, ja hyvää mieltä. Ison osan myös siitä, kun neljän ihanan pienen tytön kanssa aamupissuilla ja -touhuilla olin, neljä ihanaa istui rivissä ja odotti aamiaiapalukkaa.
Niin nätisti oppi Minikin sen, että vain omalla nimellä sai ottaa namia. Siinä ne rivissä edessäni nakottelivat, kaikki ihanat pienet pamssut ja oman nimen kohdalla ryhdistäytyi jokainen, "mun vukru". Muuten odottivat nätisti, kun toisen vuoro oli. Siinä minä pakahtelin likkojen kanssa ja mietin, että menisihän sitä, meilläkin kolmaskin, ehkä neljäskin. Jos sellaisia Hippoja ja Minejä ottaisi, kun kääpiöisiä ovat.... ;-)

En muuten ymmärrä miksen kuvannut Hippaa ja Miniä. Eihän sitä kai kapasiteetti piisannut sen hokaamiseen, siinä kaikessa tohkeudessani.
Loppuun siis perinteisesti kuvaa vain Hilkasta ja Kertusta. Tämä viimeksi mainittu on pallofani. Ja tuolla aiemmin mainitut ystävämme antoivat Kertulle pallonviskojavehkeen. Heillä kun ei käyttöä. Vaan meillä on. Patterit siitä jo ehti hiipumaankin kerran, joten ponnetonta oli viimeisten pallojen taival. Niinpä Kerttu istui paikallaan ja koppia otti. Kivaa se oli sekin.

Sillä välin toisaalla....

Hilkkaa ei palloilu kiinnosta. Hän kaivaa mielellään kuoppia.

Kiitos taas seurasta, ja kiitos kun luit juttujani, postiani. Etkä arvaakkaan kuinka sain tästä taas itselleni hyvää mieltä. Toivottavasti sain sitä aikaan sinullekin <3