Ystävyyden suklaasydämet

Ajatuksiani ystävyydestä.
Tein näitä kuvassa olevia suklaisia sydämiä viimeksi kuukausi sitten, kun sain kaksi ystävääni meille yökylään. Pitelimme ihanaa päivää ja iltaa. Yhdessä.
Nauroimme, itkimme, juttelimme, halasimme, keskustelimme; myös vaikeista asioista, ymmärsimme toisiamme, kuuntelimme toisiamme ja ennen kaikkea tuimme toisiamme. Sellaista on ystävyys.  Kun sunnuntaina ystävät lähtivät, pötköttelin sohvalla ja minulla oli hyvä mieli. Illalla laittelimme viestejä, ja ystäväni tuumasivat samaa, kaikilla oli hyvä mieli. Näen liian harvoin heitä, mutta olennaista onkin just se, että me jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Sellainen ystävyys on korvaamatonta ja pyyteetöntä.

Meillä on Herra Ässän kanssa sosiaaliseen elämään vaikuttanut sairastumiseni. En kovastikaan sairausasioista ole kertonut, enkä aio kertoakaan. Sairaudet on, ja pysyy, ja niiden kanssa elän. En anna niiden olla se määräävä tekijä, koska ihan liikaa ne jo minua määrää.
Kaikkiaan olen sairauksieni kanssa koittanut ystävystyä, vaikka vaikeaa se on. Minulle on hurjan tärkeää elää hyvin mielin ja nähdä asioissa hyvää. On tärkeää, että ystävä ymmärtää että en vaan ole enää entiselläni. En jaksa kuten ennen. Vaikka emme ystävien kanssa pidä yhteyttä usein, niin jatkamme siitä, mihin edellisen kerran jäimme. Se on hirmuisen tärkeä piirre ystävyydessä.
Ystävän kanssa haluan nauraa, puhua luottamuksella, kuunnella ja tulla kuunnelluksi. Tuottaa iloa, antaa energiaa, saada iloa ja energiaa. Ystävä saa minut hymyilemään.
Tiedän että olen ystävälle tärkeä, ja hän tietää olevansa minulle tärkeä.
Kun kaksi viikkoa sitten tapasin ystäväni, sanoin erotessa että häntä rakastan. Ihana, ihana ystävä, joka halasi niin lujaa. Ja onneksi pitkään. Sillä jos hän olisi viisi sekuntia aiemmin minut päästänyt halauksestaan, olisi Stockmannin kulmalla katolta päälleni tippunut iso, painava lumikasa. Nyt se vain lähelle osui, pelästyttäen paljon. Nyt se vain kasteli vaatteitani ja kenkäni, se märkä ja loskainen lumi. Itkin. Niin paljon pelästyin.
Ystävyydellä, ystävän halauksella oli tässäkin kohden valtava voima <3

Työ imee minusta paljon voimia, mutta onnellinen olen, että töitä teen. Normipäiviini kuuluu työn lisäksi lenkkeily ja leikittely koirien kanssa. Laittelen ruokaa, joka odottaa aina valmiina, kun Herra Ässä tulee töistä kotiin. Siivoan kotia, pesen pyykkiä. Jos ja kun jaksan. Vähän kerrallaan. Talvisin touhuan lumitöitä, kesäisin ajelen nurmikkoa. Jos ja kun jaksan. Vähän kerrallaan.
Siinä on minulle aika tarpeeksi ohjelmaa ja hommaa, ja meillä on sovittu Herra Ässän kanssa, että touhuan mitä jaksan. Tärkeätä on se, että karvaiset ystävät saavat liikuntaa ja touhua, ja Herra Ässä ruokaa. Niistä hommista en tingi, rakkaudella touhuan ja teen!
Suurta iloa ja energiaa saan tästä blogista, jota myös teen aina kun jaksan; kokkaan ja kuvaan.
Usein sitten minulle touhua ja työtä täynnä olleen päivän jälkeisenä iltana mietin ystäviäni, ja sitä, että en vaan jaksakaan soittaa. Vaikka aamulla niin päätin. Että soitan.
Ystävä ymmärtää.
Ihan parasta on se, että olen ollut onnekas. Ympärilläni olevat ystävät ovat kaikki niin kultaisia, ymmärtäväisiä. Kaikilla meillä on omat touhumme, ja ne "aikasyöppömme"ja tärkeät asiat elämissämme. Ja silti me ystävät tiedämme, että me olemme toisillemme tärkeitä. Parasta on se, ettei yhteys katkea siihen ettemme jatkuvasti soita tai näe. Ystävä ajattelee meidän olevan tasavertaisia, meidän molempien asiat ovat tärkeitä, ja me molemmat haluamme toisillemme vain hyvää.

Me vietämme paljon aikaa kotona, Herra Ässä, mäyrinkäisneidit ja minä. Onni on siinäkin muassani, että Herra Ässä on paitsi rakkaani, aviomieheni, hän on myös paras ystäväni. Me viihdymme yhdessä. Mikä on varsin tärkeää tässä meidän elämässämme.
Ja Hilkka ja Kerttu, nuo meidän pienet rakkauspakkaukset, hekin ovat kyllä sillä paras ystävä- sijalla.
Minulla on ystäviä; omalla tavallaan kaikki parhaita <3. Osa heistä on kulkenut kanssani kauan, osa vähemmän aikaa. Olennaista on, että he kulkevat. Kanssani. Ja minä saan kulkea heidän kanssaan.

Ystävyyden suklaasydämet 

1 tlk kondensoitua maitoa
400g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
Marianne- karkkirouhetta

Kaada kondensoitu maito kattilaan ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Suosittelen paloittelemaan niin pieneksi kuin vaan jaksat. Kondensoitu maito palaa helposti pohjaan, joten mitä pienemmäksi suklaan paloittelet, sen nopeammin se maitoon sulaa. Ja eliminoit pohjaan palamisen vaaraa.

Kuumenna kattilaa miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen maito-suklaaseosta.
Sekoita joukkoon vaniljasokeri. Kun suklaa sulanut ja sekoittunut maitoon, kaada fudgemassa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ( n.20cm x 20cm)

Ripottele pinnalle piparmintturouhetta ja painele lusikalla sitä fudgen pintaan.
Anna fudgen jäähtyä ja nosta jäähtynyt fudge jääkaappiin. Anna jähmettyä pari tuntia.
Leikkaa tai painele muotilla sellaisia paloja kuin haluat.

Mainitsinkin jo nuo karvaiset ystäväni, ihanat pikkulikat; Hilkka ja Kerttu <3 <3
Nytkin kun tätä tässä kirjoitan, postiani teille, nukkuu toinen heistä sylissäni. Hankalaa vähän on kirjoittaa, mutta onnellisena olen hänen "petinään" ja annan sylini olla nukkumapaikkanaan. Toinen heistä nukkuu jalkojeni päällä. Lieventää lämmöllään kipujani.
Heidän läheisyys lämmittää. Myös sydäntä.

Herra Ässä kuvasi likkoja viime lauantaina. Nämä pienet aarteet liikuttaa minua, monin tavoin <3. Heidän kanssaan saan vauhtia elämääni. Ilman heitä useinkin jäisin kipujeni kanssa sänkyyn. Uskallan väittää olevani paremmassa kunnossa heidän avullaan. Tämän kuvan myötä toivotamme Hyvää Ystävänpäivää!
<3 Rouva Ässä ja pikkulikat

Kuva: Jani Samuli