Huli huli -possua ja matkahaaveilua


Kapsahtelin taasen kauhaan. Kokkailin hyvin mielin. Kapsahdin myös kaulaan, Herra Ässän, hän kun tuli töistä kotiin. Me talon kaikki akat menimme tapamme mukaan ovelle häntä vastaan. Keittiöstä leijui tuoksuinen ihanainen ja Herra Ässää jänskätti mitä oli kauhaan kapsahtelun tuloksena tullut.

Alunperin kun googletin sanoilla ananasmehu ja possu, oli syynä sellainen juttu, että söin aikanaan Pekingissä niin ihanaa ja hyvää possua. Mureaa ja suolaisen makeaa se oli. Koitin udella ruuan salaisuutta. Englantia puhumaton kiinalainen ja kiinaa puhumaton turisti keskusteli asiasta. Sujuvasti kuitenkin muutuin kiinankieltä ymmärtämään ja käsitin jujun olevan se, että liha marinoidaan ananasmehussa. Löysinkin netistä yhden ohjeen, englanninkielellä. Soveltelin. Kunnes sitten törmäsin ihan hiljattain netissä ohjeeseen nimeltään Huli huli -kana. Hoksasin että yhtymäkohtaa aiemmin löytämäni ohjeisen kanssa oli. Nauratti kovasti, kun minä reppana olin haaveillut kiinalaisesta ruuasta, ja onkin se hawaijilaista. Kaikki idea ja ajatus tähän ruokaan lähti kuitenkin ananasmehusta ja Kiinasta. Ja kiinalaisen ruuan kunniaksi kuvasin Huli huli-possuni hippasen, ihan hippasen vaan, Kiina-henkeen.


Huli huli- kana on Hawaijilla suosittu grilliruoka. Huvitti tämä hulihuli-ruokani alkuperä siksikin, koska tässä on kuulkaa ihan todellista matkakuumetta podettu.
Osui ja upposi siis kun luin Huli huli-kanasta. Joulukuussa sitä pääsemme maistelemaan, paikan päällä. Matkaamme ensin San Franciscoon ja sieltä Hawaijille. Viime vuonna, kun olimme Kalifornian reissullamme SF:ssa, tuntui että siellä olisimme viihtyneet pidempään. Jäi kesken. Nyt otamme takaisin. Siksi sinne nyt ja siitäpä on reilun viiden tunnin huiskaus sitten Hawaijille. Nyt kun tänä vuonna yhdessä on matkustettu 10 vuotta, mikäs se oivallisempi kohde.
Matka on varattu. Ja mikä tärkeää, ihana Matleena tulee jälleen asumaan ja elämään meille likkojen kanssa reissumme ajaksi. Kaikki siis mallillaan!

Ollaan oltu molemmat Herra Ässän kanssa myös ihan oikeassa kuumeessa, matkakuumeen lisäksi. Influenssan sairastimme molemmat ja olikin aikamoinen tauti! Sen parissa vierähti meillä kaikkiaan kaksi viikkoa. Söpöähän se oli yhtäaikaa sairastaa. Herra Ässä sairasti pidemmin ja rajummin, minä seurasin sitten pehmeämmin perässä. Siinä kun alkoi jollain tavalla jo tajuamaan maailmasta ympärillä, oli aikaa surffailla nettimaailmaa matkamielin. Vehlasimme muutamia kohteita, lopulta valikoitui kolme vaihtista, ja SF & Hawaiji voitti kisan. Loput kaksi matkahaavetta jäivät odottamaan seuraavaa sopivaa aikaa. Se vielä tulee :-)
Kalliiksi tuli se influenssa. Mutta nyt ei tarvitse enää vehlailla, nyt on reissua mitä odottaa! Ja säästökohde niitattu!


Huli huli-possua Rouva Ässän omalla twistillä

600g possupihvejä (tokihan voit myös käyttää kanaa)
2-4 dl ananasmehua
4 valkosipulinkynttä
2 rkl inkivääritahnaa
0,5 dl soijakastiketta
3 rkl sherryviinietikkaa/sherryä/valkoviinietikkaa
0,5 dl ruokosokeria
pieni purkki tomaattipyrettä

Marinoi possua ananasmehussa n. 2-6h. Jos haluat voit käyttää marinadiin käyttämäsi ananasmehun myös kastikkeeseen, mutta silloin mehu täytyy kiehuttaa hyvin ja huolella.
Ota liha huoneen lämpöön noin tunti ennen ruuan valmistamista.

Hienonna valkosipuli. Mittaa pieneen kattilaan 2dl ananasmehua, ja kaikki muut ainekset paitsi valkosipuli ja inkivääri. Sekoita hyvin ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Anna kastikkeen muhistella pöristellä hetken hellällä hellan höökillä.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Nosta possupihvit uunivuokaan ja kaada kastiketta päälle. Kypsennä 30 minuuttia. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen ja lusikoi vuuan pohjalta kastiketta lihojen päälle. Kypsennä vielä n.10 minuuttia.

Tarjoile Huli huli-possu heti riisin ja salaatin kanssa.





Meidän nuo hassut ja ihanat pikkulikat kävivät kampaajalla. Kesäturkit nypittiin. Taas on siistit ja söpöt likat. Kennelyskärokotteetkin käytiin ottamassa. Hienosti sujui sekin. Onni on kiltit likat joiden kanssa hommat sujuu. Myös pihavahtihommat. Meillä on takapihalla kaksi kurkea ajoittain kuokkimassa, ja muutama fasaani. Niitä vahditaan tarkalleen ja katsellaan ikkunasta aina kun ei ulkona lintuelämää ihmetellä.
Tämmöisin tunnelmin täällä Ässälässä on elelty ja touhuttu. Kevät on mennyt verkkaan eteenpäin, järvestä jään lähtöä ollaan likkojen kanssa seurailtu ja pihahommejakin hippasen jo aloiteltu. Kesää kohti!



Kommentit

Instagram

Suositut tekstit